YHTEISÖ TORIN LAIDASSA

Kuopion torin laidassa sijaitsee Sirkkulanpuiston toimintayhdistys ry:n ylläpitämä Keltsu.Viime talvena astelin sinne ensimmäistä kertaa opiskelijoitteni kanssa tarkoituksenamme aloittaa yhteistyö niin sanotun klinikkaopetuksen tiimoilta. Itä-Suomen yliopiston sosiaalityön ja oikeustieteen opiskelijat saivat tehtäväkseen kuunnella ihmisten tarinoita ja pohtia heidän kanssaan yhdessä ratkaisuja mahdollisiin solmukohtiin. Ohjaustilanteissa moni sai apua ongelmiinsa ja kaikki osapuolet kokivat tapaamiset tärkeiksi. Vuotta aiemmin vastaavaa toimintaa toteutettiin Sateenkaaritalossa ja Likolahden asumisyksikössä, mikä oli myös hieno kokemus.

Kun laskeutuu Keltsun portaita alas, vastaan tulee kodinomainen tunnelma, joka syntyy lempeästä valaistuksesta, mukavasta sisustuksesta sekä siellä olevista ihmisistä. Paikasta huokuu jokin mystinen tunnelma. Ks. (https://www.facebook.com/SirkkulanpuistonNTJ/ ).

Heti huomasi sisään tullessa, että täällä on mukava tunnelma, oli helppo astua peremmälle ja ruveta juttelemaan.

(Keltsun vieraskirjan satoa.)

Minulle tuli tarve mennä Keltsuun uudestaan. Halusin selvittää asiaa lisää: mikä paikassa on niin merkityksellistä ja mitä se kävijöilleen antaa? Mitä minä osaltani voisin tehdä toiminnan edistämiseksi?  Kerran sainkin tarjoa apuani vapaaehtoisten kouluttamiseen, minkä myötä havaitsin, että Keltsuun hakeutuu vapaaehtoiseksi upeita, asialle ”ottautuvia” toimijoita.

En tiedä miten itse olisin selvinnyt asunnottomuuden aikana, jos ei olisi Keltsua. Tällaisia paikkoja tarvitaan minne voit mennä omana itsenä ja juuri sellaisena kuin olet. Keltsu paikkana on monelle henkireikä, jossa saa neuvoa/apua kaikenlaisiin tilanteisiin tai voi vaan mennä kahville, lukemaan lehtiä ja seurustelemaan hyvässä ilmapiirissä eikä tunne itseään ulkopuoliseksi. Itse tulen aina olemaan kiitollinen Keltsun työntekijöille ja vapaaehtoisille siitä työstä mitä teette meidän eteen. Teette työnne sydämellä.” (Vieraskirjan satoa.)

Alussa kyselin Keltsun toiminnan vetäjältä, Mari Ahtiaiselta, miksi te kutsutte teidän ’asiakkaita’ tai ’kävijöitä’. Saman tien minua jo hävetti tyhmä kysymykseni. Miksi ihmeessä tarvitaan jokin luokitus? Virastoissa ja palvelujärjestelmissä laitetaan ihmiset usein johonkin kategoriaan, jonka kautta heitä voidaan määrittää, selittää ja ohjailla. Keltsussa ei tarvita diagnoosia, sairauskertomusta, hoito-ohjelmaa, eikä edes aktivointimallia. Riittää, että jokainen tulija kokee itsensä arvokkaaksi ja tervetulleeksi. 

Arvokkuuttamme ei tue se, että olemme ”tyypillisiä tapauksia” tai meitä katsotaan ”ongelmana”, ”palvelun käyttäjänä”, ”riskinä” tai ”kulueränä”. Jokaisella ihmisellä on ainutlaatuinen tarina, joka ansaitsee tulla sekä kerrotuksi että kuulluksi.

Kiitos ohjaajat, teette paljon hyvää, tuntuu olo rauhalliselle ja kodikkaalle.” (Vieraskirjan satoa.)

Keltsussa voi huokaista, ottaa etäisyyttä johonkin kuluttavaan kuvioon tai tekemättömyyden tyhjiöön. Siellä saa kuulua joukkoon ja tulla noteeratuksi omana itsenään. Ihailen tapaa, jolla työntekijät ja vapaaehtoiset luovat yhteisön kodikasta, arvostavaa ilmapiiriä. Heillä on taito asettua auttajina samaan rinkiin, mutta kuitenkin siten, että heidän auttamiskykynsä säilyy.

Kun yhteisö alkaa kantaa itse itseään, myös kävijät alkavat vaalia kulttuuria, jossa yhteisistä säännöistä pidetään kiinni. Yksi tällainen sääntö on, että paikalle ei tuoda päihteitä. Tämä periaate on oikeudenmukainen myös heitä kohtaan, jotka ovat tulleet hakemaan paikasta vaihtoehdon päihdepiireille. Paikalle voi kyllä tulla maistissa tai aineissa. Luukkuja kun ei laiteta keneltäkään kiinni, sillä avoimuus ja matala kynnys voivat antaa rohkaisevan kipinän muutokselle. Onhan monella ollut kiinni meneviä ovia edessä ihan riittämiin.

On selvää, että pelkästään hyvä kohtaamispaikka ei riitä, vaan ihmiset tarvitsevat myös järkevää tekemistä. Erityisesti rahoittajatahot kantavat usein huolta tuloksista ja toiminnan vaikuttavuudesta kysyen, millä tulosta mittaatte. Ei tule mieleen parempaa tulosmittaria kuin se, että joku ihminen löytää tien ulos pääkoppaa ja ihmissuhteita rikkovista labyrinteistä aaden arkipäiviinsä myös jonkin merkityksellisen juonen. Onhan tutkimuksissakin todettu, että yksikään palvelu ja temppu ei auta ilman tätä merkityksellisyyden kokemusta ja luottamuksellista suhdetta. Myös vapaaehtoistyötä tehdään samoista syistä, kuten Jaska Juntunen kirjoituksessaan kuvasi (Viikkosavo 19.10.2019):

”Ainakin minä kaipaan tekemistä, jolla on merkitystä (…) Pieni ele voi tuoda isoja tuloksia. Näin uskon. Yksinäinen tai vaikeuksissa oleva ihminen voi tarvita apua lääkäriin, virastoihin tai muihin erilaisiin yhteiskunnan palveluihin. Näissä asioissa

voin tarjota auttavaa kättä, olla mukana taustalla, jos apua tarvitaan.

Keltsussa yhteisyys syntyy mm. luontoretkien, ruoanlaiton, viikoittaisen keilauksen sekä erilaisten tempausten parissa. Yhteisessä toiminnassa kukin saa käyttää taitojaan uskaltautuen myös opettelemaan jotain ihan uutta. Esimerkiksi kesärenkaiden vaihtotempaus oli mahtava, paljon ihmisiltä kiitosta saanut esimerkki. Lisäksi taitavien ohjaajien ja vapaaehtoisten opastuksella voi harjoittaa mm. kädentaitoja (esim. maalaaminen, askartelu, kankaanpainanta). Väreillä on tärkeä merkitys elämässä. Joskus värit ovat saattaneet kadota ympäriltä tai harmauden keskellä silmä ei niitä enää erota. Kun värit taas löytyvät, saattaa itsestä alkaa hahmottua erilainen ”muotokuva” kuin aiemmin. Ehkä silloin tulee huomanneeksi, että elämässä on vielä paljon kääntämättömiä kiviä ja että minullakin on jotakin toisille annettavaa. Tätä keskeneräisyyden mahdollisuutta kuvasi tyttäreni aikoinaan runossa, jonka hän kirjoitti 16-vuotiaana. 

Monet ilot, tuhannet kyyneleet ovat matkaani maalanneet. Keskeneräinen silti. Kaikkia värejä ei ole ehditty sekoittaa.

 
Kävin keväällä keräämässä Keltsun kävijöiltä tutkimusaineistoa. Tutkimme nimittäin ihmisten arvokkuuden kokemuksia sekä minkälaisia arvokkuuden loukkauksia ihmiset ovat kokeneet. Monella heillä on paljon ikäviä kokemuksia virastoissa, asiakaspalvelussa ja työelämässä. Arvokkuutta on saatettu loukata ylikävelyllä, vähättelyllä, leimaavalla luokittelulla, nöyryyttämisellä, ilkeämielisellä asiakaspalvelulla tai esimerkiksi sillä, että tarjotaan neuvoja, joilla ei yksinkertaisesti tee mitään. Tuskastuin lukiessani ihmisten vastauksia ja kuunnellessani heidän kertomuksiaan; miksi ihmeessä tätä vuorovaikutuksellista pahuutta ei ole saatu kitkettyä näistä hienoksi viilatuista palvelujärjestelmistä? Palveluilla on kyllä hienoja nimiä ja virtaviivaisesti kulkevia prosesseja, mutta toisen ihmisen vakavasti ottaminen on edelleen monille ammattilaisille kovin vaikeaa. Kiirettä en kyllä usko selitykseksi. Eiväthän Keltsun Nopean toiminnan joukotkaan kiidä ihmisten ohi.

Toki ihmisillä on myös hienoja kokemuksia ”mieleen jäävistä” ammattilaisista, jotka osaavat nähdä asioita, joita muut eivät ole aiemmin nähneet. Tällaiset suhteet kantavat usein pitkälle ja tallentuvat syvälle muistiin. Yksi arvokkuutta vahvistava asia on tunne omasta selviytymisestä ja että saa vuorostaan tukea muita. 

Silloin kun saa auttaa toisia. Voi olla toiselle apuna ja tukena. Myös silloin kun on ylittänyt itsen, mennyt epämukavuusalueelle ja selvinnyt. Ylipäätään selvinnyt asioista, joista ajattelin, että en selviä. (Tutkimusaineistoa 2019.)

Nähdyksi tuleminen on meille kaikille tärkeää. Keltsun Facebook -sivuilla on paljon toinen toistaan iloisempia kuvia, joiden käyttöön sain luvan. Mietin kuitenkin, onko korrektia jakaa niitä sosiaaliseen mediaan. Rikonko jotain tietosuojaohjetta? Mari vastasi pohdintaani, että tässä asiassa halutaankin toimia eri tavoin kuin monissa muissa paikoissa. Keltsussa kävijät antoivat luvan kuvien käyttöön, sillä he haluavat - mutta ennen kaikkea ansaitsevat - tulla ’nähdyksi’.

. Keltsu vietti syyskuussa kaksivuotisjuhliaan. Omissa kiireissäni päivä vilahti ohi, enkä ymmärtänyt tulla edes onnittelemaan. Jälkikäteen soimasin itseäni juuri edellä kuvaamastani kiireestä, jossa vähemmän tärkeät asiat ajavat ohi tärkeimmiltä. Esitänkin tässä teille, sekä itseni että kollegojeni puolesta, sydämelliset onnitteluni. Toivon jokaisen teidän elämäänne uusia väriyhdistelmiä sekä mielenkiintoisia polkuja, joita kulkea.

                                             Kaarina Mönkkönen